FANDOM


Runesofmagic world

Runes of magicin maailma on jaettu zoneihin, alueisiin, joilla on omat nimensä. Alueiden maisemat eroavat toisistaan ja ne ovat yleensä, kaikkein ensimmäisiä alueita lukuuottamatta, tulleet eri päivityksissä sen jälkeen kun peli julkaistiin. Jokaisella alueella sijaitsee vain tietyntasoisille hahmoille suunnattuja tehtäviä (riippuen ensimmäisen hahmoluokan tasosta, level, joka on välillä 1-62), ja hahmoluokan noustessa alueen tason yläpuolelle seikkailijan on aika jatkaa matkaa seuraavalle alueelle, jottei hahmon kehitys hidastu merkittävästi liian helppojen tehtävien parissa.


Alueiden sijoittuminen kartalla Muokkaa

Karkeasti yleistäen kaikki alle 40-tasoisten alueet ovat maailmankartalla etelässä, ja 40+ alueet pohjoisessa. Haltioiden saari sijaitsee periaatteessa samalla kartalla muiden alueiden kanssa, mutta veden takia sinne ei voi ratsastaa tai kävellä (itseasiassa välillä olevia vesialueita ei ole pelissä edes olemassa vaan niiden yli lennetään ilmalaivalla parissa sekunnissa). Yli 57-tasoisille hahmoille tarkoitetut alueet muodostavat oman, erillisen karttakokonaisuutensa jolle ei voi ratsastaa muilta alueilta. Tämän levuiset pelaajat kuljettaa omalle alueelleen tai sieltä pois Dust Devil Canyonin linnoituksessa, Obsidian Strongholdissa sijaitseva npc.


Alueiden ja eri resurssilajikkeiden välinen yhteys Muokkaa

Eri alueilla on myös erilaiset resurssit: eri puulajikkeet, yrtit ja malmit. Yleensä hahmoluokan tasoille 1-12 tarkoitetulta alueelta on kerättävissä tason 1-12 keräystaidot vaativia resursseja, ja 12-20 tasoisille hahmoille tarkotetuilla alueilla 12-20 keräystaidot vaativia resursseja. Keräystaidot eivät kuitenkaan kasva automaattisesti hahmoluokan mukana, vaan niitä täytyy erikseen kehittää poimimalla yrttejä, hakkaamalla puuta ja louhimalla metalleja. Jos tason 30 hahmolla haluaa pystyä keräämään esimerkiksi tason 30 yrttejä (jotka siis kasvavat 30-tasoisten hahmojen alueella), edessä voi ennen sitä olla paluu tason 1 hahmojen alueelle taitoja kartuttamaan ja sieltä vähitellen eteenpäin ennenkuin "omantasoisia" yrttejä voi kerätä. Jos siis haluaa kerääjäksi, on käytännöllisintä aloittaa kerääminen alussa, kun keruutaitojen tasoon sopivat resurssit ovat vielä lähellä, samassa paikassa jossa hahmolle sopivat tehtävätkin.

Kulkeminen Muokkaa

Yleensä alueelta toiselle siirtyminen on ohjattua. Pelaajalle tarjotaan tehtävää jossa hänelle samalla kerrotaan missä seuraava alue sijaitsee ja miten sinne pääsee. Omalla, muusta maailmasta eristäytyneellä saarellaan harjoittelevat haltijat saavat tason 10 saavuttaessaan ohjeen jolla heidät ohjataan Silverspringin linnaan, Varanakseen, vievää ilmalaivaa kuljettavan npcn luo. Yleensä uudelle alueelle ratsastetaan tai kävellään. Toisin kuin haltijat, ihmiset siirtyvät ensimmäiseltä harjoitusalueeltaan Silverspringiin kävellen. Siitä eteenpäin he harjoittelevat samoilla alueilla.

Sellaisille alueille joilla hahmo on jo käynyt pääsee transportterin avulla parissa sekunnissa erittäin pientä maksua vastaan, kunhan on muistanut viime vierailullaan käydä juttelemassa transportterille. Pelin transportterin nimi on Snoop the Stubborn ja se löytyy lähes jokaiselta alueelta. Snoop ei kuitekaan kuljeta niille alueille joilla hahmo ei ole koskaan käynyt tai joilla se ei ole jutellut Snoopin kanssa erikseen. Snoopille juttelu tapahtuu sitä napsauttamalla, ja on ensimmäisiä asioita joita uudella alueella kannattaa tehdä.


Perusalueet, hahmoluokan tasot 1-55 (suurinpiirtein, sillä muutaman tason eroja voi olla alueiden välillä siirtymisissä)Muokkaa

Alueet joita Pioneers Colonysta tai Elven islandilta lähtevä hahmokehitys seuraa, ovat myös ratsastettavissa läpi ilman porttauksia:

Howling Mountains (lehtimetsä): tehtävät 1-10

- haltijoilla Elven island (haltijateemainen, muistuttaa Savage Landsia mutta pohjoisemman näköinen)

Silverspring (lehtimetsä): tehtävät 1-19

Aslan Valley (havumetsä): 20-30

Ystra Highlands (lumi ja jää): 31-40

Dustdevil Canyon (aavikko): 40-46

Ravenfell (vehreä puoliaavikko, palmuja): 46-50

Weeping Coast (sademetsä?): 50-52

Savage Lands (haltijateemainen, osittain viidakko): 52-54

Aotulia Volcano (karu tuliperäinen): 54-55

Secondaryn eli toisen hahmoluokan kehitykseen tarkoitetut alueet Muokkaa

Alueet joita Sascilia Steppersiltä lähtevä hahmonkehitys seuraa:

Sascilia Steppers (syksyinen lehtimetsä): tasot 1-19

Dragonfang ridge (lumi ja jää): tasot 20-34

Dragonfang Ridgen lopusta pääsee ratsastamaan Ystra Highlandsiin (kartalla vierekkäiset, valkoiset alueet)